Hämyisenä joulukuun alun päivänä kokoontui joukko kimppakyytiläisiä Mantunkulman pihaan lähteäkseen juhlimaan tulevaa joulunaikaa sekä päättämään vuoden aherrusta.
Lempäälän Keskustan kutojat olivat lähdössä Vesilahden Hukianhoviin jouluaterialle.
Hukianhovin maukkaaksi mainitun jouluaterian tuoksu ja illan isäntä olivat meitä vastassa paraatiovella. Pihan runsas jouluvalaistus kirkasti pimenevää iltapäivää ja toi joulumieltä.
Kutojien vetäjän, Hanna-Leenan sairastuttua, istuin varapomona pöydän päässä, joka olikin minulle vuoden ainoa homma ja ihan ilman sukkapuikkoja onnistuikin hyvin. Kaikki muut pöytäseuralaiseni sen sijaan olivat ahertaneet koko vuoden tuoden iloa ja apua monelle yhteisölle ja sitä kautta tarvitseville. Muisteltiin, että kevättalvella oli lahjoitettu seurakunnan kautta jaettavaksi yli 50 paria sukkia ja tumppuja sekä kolmisenkymmentä lohtuhuivia. Ehtookotoon oli viety pipoja ja neuvolaan pieniä sukkia.
Maukkaan ja perinteisen jouluruuan lomassa totesimme olevamme hyvin tyytyväisiä ”vuoden satoon”.
Jälkiruokaan ja kahviin päästyämme vetäydyimme lapsuusmuisteloiden pariin, niin kuin joulumielen herkistämät vanhemmat ihmiset yleensä tähän aikaan tekevät. Isotalon Oili oli kirjoittanut lapsuusajan joulustaan maalaistalossa ja tietysti joulukirkosta. Oilin tarina herkisti kaikkien mielet ja sai aikaan runsaat taputukset.
Olimme varanneet toisillemme myös pienet joulupaketit, jotka jaettiin itse kun ei pukki kuulemma ehtinyt.
Kotimatkalle lähdettiin niin kuin aina jouluaterian jälkeen; ylensyöneinä ja joulumielin.
Sukkapuikot on nyt laitettu hetkeksi naftaliiniin, mutta tammikuussa ensi vuonna alamme taas kutoa tarvitseville lämmintä ylle ja meille hyvää, antamisen mieltä.
Ylöskirjannut
Riitta Halme
(puikoton)
