Halme: Kunnan uusi kehityskuva nostattaa hiuksia ja kuohuttaa mieltä

Lempäälän kunnan valmisteilla oleva strateginen yleiskaava vuoteen 2040 on varsin mielenkiintoinen hahmotelma. Onko tarkoituksena museoida kylät ja kaavoittaa Lempäälän kunta Tampereen helposti nielaistavaksi suupalaksi?  Siellä se naapuri jo makustelee Sääksjärven reunamilla ja Hervannanmaan tuntumassa, Anniston kylässä niin kuin uusi yleiskaavastrategia antaa olettaa. Toivottavasti tähän seireenin kutsuun kunta ei sano ”kyllä” vaikka sen uuteen kuntastrategiaan tämä sana onkin ehdoitta liitetty ja…

Jatka lukemista

Pirttilahti: Matilla johtajan ote!

Kansanedustaja Arto Pirttilahti Vieraili Lempäälässä tutustumassa Metsä Tappura Oy:n toimintaan  perjantaina 19.1.2017. Vierailun päätteeksi vuorossa oli yleisölle avoin keskusteluilta ajankohtaisista asioista, kylien elinvoimasta, työllisyydestä ja tietenkln myös presidentin vaaleista. Pirttilahti kertoi väelle myös omia ajatuksiaan siitä, miksi Matti Vanhanen on paras valinta presidentiksi.

 

KESKUSTELUA KYLISTÄ JA SUOMESTA!

Saimme mm. maankäyttöasioita, kyläkysymyksiä ja bioenergiaa sekä pohjoismaista yhteistyötä ym. hyvin tuntevan kansanedustajamme Arto Pirttilahden vierailulle Metsä-Tappuraan. Keskusteluilta kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Arto Pirttilahden kanssa Pe 19.1 alkaen klo 18.00 Metsä-Tappuran tiloissa Nurmella (Nurkkilan 76) Tilaisuuden teemana on elinvoimaisten kylien ja niiden elinkeinotoiminnan kehittäminen sekä merkitys presidenttiehdokkaan painottamalle Suomen omavaraisuudelle Kahvitarjoilu ja haitarimusiikkia, tervetuloa!

Jatka lukemista

Visiomme Lempäälästä – Vaaliohjelma 2017

Lempäälän Keskusta linjasi näkemystään kotikunnan kehittämisestä hyväksyessään vaaliohjelmansa 2017 kunnallisvaaleihin syyskokouksessaan 29.11.2016. Keskustaväen valitsema linja perustuu yhdessä tekemiseen ja ihmisten asettamiseen päätöksenteon keskiöön. Kokouksessa keskusteltiin Lempäälän kehityksestä osana kasvavaa kaupunkiseutua ja maakuntauudistuksen mukanaan tuomista muutoksista kunnan toimintaan. Vaikka kunnan keskeisiä tehtäviä siirtyy maakunnalle, pääosa lähipalveluista on edelleen Lempäälän itsensä järjestämiä kouluista ja päivähoidosta kulkuväylien ylläpitoon ja liikuntapaikkoihin. Oma kunta huolehtii…

Jatka lukemista

Muuta tulevaisuutta! Tule ehdokkaaksi!

Sinäkin voit muuttaa tulevaisuutta – lähde ehdokkaaksi! Ehdokkaana saat äänesi kuuluviin ja voit päästä itsekin vaikuttamaan vahvassa joukkueessa. Tarjoamme ehdokaskoulutusta ja perehdytystä kotikunnan asioihin sekä autamme Sinua kertomaan itsestäsi ja ajatuksistasi kampanja-aikana. Emme peri ehdokkailtamme ns. ehdokasmaksua listalle tultaessa. Keskustan ehdokkaaksi voit halutessasi päästä ja toimia luottamushenkilönämme myös sitoutumattomana samoin yhteisin pelisäännöin, vaikka uskommekin saavamme vähitellen Sinutkin jäseneksi. Jos ensimmäisellä…

Jatka lukemista

”Keskustan ytimessä” – vaikuta 29.11.2016

Näkymä Piippokeskuksen liikenneympyrään

Syyskokous on aidon vaikuttamisen paikka jokaiselle jäsenelle Keskustan Lempäälän kunnallisjärjestö kokoontuu syyskokoukseensa Ståhlbergin kahvilaan 29.11.2016 18:30 teemalla ”Keskustan ytimessä”. Illan pääteeman mukaisella otsikolla käsittelemme ja hyväksymme Lempäälän Keskustan periaateohjelman kunnallisvaaleihin 2017. Lisäksi teemme kunnallisjärjestön henkilövalinnat tulevaksi vuodeksi ja käsittelemme muut sääntömääriset asiat. Syyskokouksessa jokaiselle keskustalaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista Lempäälää lähdemme yhdessä ajamaan. Yhteisten periaatteiden ja puitteiden sopimisen jälkeen jokaisella…

Jatka lukemista

  • RSS Suomenmaan uutisia