Maikki Hämäläinen-Ylikahri
Lempäälän kunnassa tehtiin vanhustyön strategiaa 1990 luvun alussa. Vanhustyön tavoitteeksi asetettiin kotihoidon tukeminen. Se tarvitsi toteutuakseen muutakin kuin kirjoitetut sanat; välineitä, vanhojen rakenteiden muuttamista.
Vanhainkoti ja vanhuspalveluiden kotipalvelu yhdistettiin ja sijoitettiin saman katon alle vasta rakennettuun Himminkotoon. Siitä tuli vanhustyön keskus. Perustettiin vanhustyön sosiaalityöntekijän virka, jonka tehtävänä oli rakentaa ja seurata asiakkaalle laadittavan palvelusuunnitelman kokonaisuutta yhdessä asiakkaan ja muun työyhteisön kanssa. Palvelusuunnitelmaksi määritettiin asiakkaan eri palveluista koottava palvelupaketti : ei siis niin kuin tänä päivänä ymmärretään; palvelusuunnitelma on kotihoidon asiakkaalle laadittava työsuoriteohjelma. Sanalla oli siis aikaisemmin aivan toinen merkitys. Oli luotu väline, jollaista (Al. 25.9) Sirpa Pursiaisen teksti : ” Sote-uudistuksen lähtökohtana tulisi olla toimivat hoito- ja palveluketjut asiakkaan näkökulmasta…….Päällekkäistä toimintaa tulee karsia. Asiakkaan kokonaistilanteen arviointia , hoito- ja palvelukokonaisuuden suunnittelua ja toteutusta tulee kehittää……” tarvitsee toteutuakseen.
Joudun toteamaan: mielipidekirjoituksessa ei voi mennä syvälle systeemin kuvaamiseen, mutta kytkemällä asiakkaan palvelupaketti sosiaalityöntekijän seurantaan kykenimme takaamaan asiakkaalle joustavan, toimivan ja turvallisen palveluketjun kodista laitoshoitoon saakka.
Siinä vaiheessa, kun asiakas tarvitsi kolme – neljä kotikäyntiä, tarvittiin paljon muunlaistakin vanhustyön keskuksesta järjestyvää tukea. Oleellisena tukena olivat jaksohoidon säännölliset kuntoutusjaksot: omaishoitajan jaksamisen turvaamiseksi ja asiakkaan niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisenkin hyvinvoinnin tarkistamiseksi ja tukemiseksi. Väitän: jos tätä palvelumuotoa ei olisi ollut, olisivat nämä asiakkaat turvautuneet sairaalahoitoon.
Jaksoyksikköön ei tultu sänkyyn makaamaan vaan kuntoutumaan; asiakkaan liikkumisen turvaamiseksi ja kotihoidon tukemiseksi perustettiin v. 2000 ensimmäinen kuntosali, toinen saatiin muutamaa vuotta myöhemmin. Asiakkaalle laadittiin kuntoutusohjelma jota toteutettiin niin jakso- kuin kotihoidonkin aikana.
Jaksohoitoyksikköön oli sijoitettu myös turvapuhelimien hälytyspäätteet. Näin samat hoitajat jotka jaksohoidon vaiheessa seurasivat asiakkaan kuntoa, kykenivät hälytysmäärienkin kautta seuraamaan koska palvelusuunnitelmaa tulisi tarkistaa. Toinen suuri merkitys oli siinä, että asiakkaat tunsivat jaksoyksikön hoitajat ja saadessaan puhelimen kautta yhteyden tuttuun henkilöön, rauhoittuivat ja saivat avun näin. Mitä tapahtui kun Lempääläkin ulkoisti tämän palvelun? Oleellinen säie toimivan palveluketjun kokonaisuudesta katosi; palvelujen ulkoistamisen hinnalla olisi yksikköön saatu tarvittava lisätyövoima.
Jos ylläkuvatun muuttaa euroiksi niin maksaahan tuo. Onneksi elimme vauraimpia aikoja jolloin inhimillisyys oli yksi strategiaan kuuluva väline. Nyt on toisin.
Kuitenkaan ei pidä alistua ”kalleuden” edessä. Olisi kyettävä luomaan uudenlaisia tapoja tukea ihmisiä omaehtoiseen elämään raihnaudesta huolimatta. Tehostettu paleluasuminen tämä keino ei ole.
Kuntalehdessä ( 15.9.16) on mielenkiintoinen kirjoitus ” Oma tupa, jaettu ilo”. Tältä asumisoikeusasuntolinjalta voisi löytyä uusi, mielenkiintoinen ikäihmisten kotihoidon toteutusmuoto.
Muutenkin asuintaloja rakennettaessa pitäisi rakentaa elinkaariajattelu huomioiden, myös niin, että pienet, peruslaittein varustetut kuntosalit olisivat jokaisen talon perusvaruste kuten sauna. Ihmisiä ei tarvitsisi raahata pitkien matkojen päähän saamaan ”palveluja” . Talolla voisi olla nimikkotyöntekijä, joka toimisi ryhmien vetäjänä ja palvelutarpeiden tarkkaajana.
Joustavan palveluketjun rakentaminen vaatii asettautumista asiakkaan asemaan ja sitä kautta olemassa olevan infran muuttamista tätä palveluketjua tukemaan ja toteuttamaan.
Maikki Hämäläinen – Ylikahri
sosiaalineuvos
